Seilin saari

 

Seilin saari olin ennen muinoin hylkeiden suosima asuinpaikka, jonka ruotsalaiset hylkeidenpyytäjät nimesivät Själöksi. 1500-luvulta lähtien saaren maita on viljelty ja siitä muodostui asutettu saari. 1600 luvulla saari sai uuden merkityksen sairaalasaarena. Eristyneen sijaintinsa vuoksi Kustaa II Adolf päätti siirtää kuningaskuntansa spitaalitautiset saarelle, jotta sairaus ei leviäisi. Karkottaminen oli suotava päätös, joka selitettiin sillä, että spitaalitauti oli Jumalan rankaisu synneistä, joten kristittyjen tarvinnut kärsiä omantunnonvaivoja häädöstä.

Verrattuna muiden Euroopan maiden sairaiden kohteluun, Seilin saari oli Ruotsin spitaalitautisille ehdottomasti paras ratkaisu – muissa maissa spitaaliset pistettiin laivaan ja he seilasivat merellä lopun ikänsä. Kun tauti todellakin saatiin häviämään karkottamalla sairastuneet, saari vapautui mielisairaille. Laiva tuli kohtaloksi heillekin muualla Euroopassa – Ships of fools – eikä mielisairaiden kohtelu Seilin saarellakaan ollut ihanteellisin. Sairaalatoiminta saarella lopetettiin vuonna 1962.

Nykyisin luonnonkauniilla Seilin saarella on pysyvää asutusta, ja se on suosittu matkailukohde, johon on läheisen laivareitin vuoksi helppo matkustaa. Ottaessasi osaa opastetuille retkille, näet Seilin kauneimmat alueet – omakohtainen retkeilykin on keskitettävä merkattuihin luontopolkuihin, koska saari on suojeltu Natura-kohde.

Nähtävyyksinä on entisaikojen rakennusten lisäksi Seilin puukirkko, joka on vuodelta 1733. Kirkkolaituri toimii myös vierasvenesatamana, joten voit purjehtia Seilin saarelle omalla veneelläsikin. Rannalla toimii kätevä kioski ja informaatiopiste. Kioskin pitäjät pystyvät kertomaan vierailijoille lisää Seilin historiasta ja sen luonnosta sekä kulttuuritapahtumista.