Kotkan saaristo

Kotka on historiallinen merenkulkukaupunki jonka edustalla on noin 400:n saaren upea ja mielenkiintoinen saaristo. Siihen kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuisto. Alueella on ollut monivaiheinen sotahistoria, johon voit tutustua saarilla vieraillessasi. Kaikkiin saariin ei ole maihinnousulupaa.

Luonnontieteellisesti Kotkan saaristo on oivallisista aluetta kalastukseen ja lintujen tarkkailuun. Liikuntaa voi harrastaa esimerkiksi Varissaarella, joka on Kotkan edustalla vain 10 minuutin merimatkan päässä Sapokasta. Varissaari on vanha linnoitussaari, jossa on esillä esimerkiksi sotalaivojen historiaa. Tältä saarelta löydät ihanteellisen uimarannan ja lentopallo kentän muun ulkoilumahdollisuuksien ohella.

Useille saarille on säännöllinen vuoroveneliikenne. Esimerkiksi Haapasaareen on noin puolentoista tunnin matka. Saarella on useita vierailukohteita, kuten 1800-luvulla rakennettu kirkko ja kesäisin taidenäyttelyitä.

Kaunissaari on nimensä vertainen kohde, jossa kirkkain värein hohtavat saaristokylät antavat saarelle idyllisen tunnelman kauppoineen ja kuppiloineen. Lounaaksi voit tilata aitoja kotkalaisia herkkuruokia. Saaren pitkä hiekkaranta on avoin uimareille.

Ainutlaatuinen risteilymahdollisuus kesäisin Kotkan saaristossa on suosittu Lauluristeily. Sointuvaan matkaan voit osallistua keskiviikkoisin, jolloin veneilet lauleskellen Kaunissaarelle, jossa on mahdollisuus pistää tanssiksi tai ruokailla. Illan tullen vetten päällä taas takaisin Sapokan satamaan ja muistoissasi on ainutlaatuinen ilta iloisten ihmisten parissa.

Itäisellä Suomenlahdella voit opetella vaikka purjehtimista. Purjehduskoulu Kotka Sailing tarjoaa purjehdusretkiä sekä purjehdukseen ja vesillä liikkumiseen suuntautuvaa koulutusta. Saarien lomassa purjehtiminen on ihanteellinen matkailumuoto, ja laajat avovedetkin ovat helposti saavutettavissa. Purjehduksen makuun on turvallista tutustua ammattilaisen ohjauksen merkeissä.